Itsemurha-aikeet voidaan nähdä verestä

Muutokset geenien aktiivisuudessa edeltävät itsetuhoisia ajatuksia.

itsemurha
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Itsemurhien ehkäisyn ongelmana on usein se, että itsetuhoisuuden tunnistaminen ei ole helppoa.

Itsemurhan tehneen läheiset ja häntä hoitaneet tervey-denhuollon ammattilaiset saattavat tunnistaa itsetuhoiset ajatuksen jälkikäteen, mutta paras itsemurhan ennustaja on tähän asti ollut aiempi itsemurhayritys.

Riskialttiuden tunnistamisen vaikeutta kuvaa se, että vaikka 90 prosentilla itsemurhan tehneistä on ollut masennusdiagnoosi, vain kaksi prosenttia masentuneista surmaa itsensä, New Scientist -lehti kertoo.

Nyt uusi Molecular Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että kyselylomakkeen ja verikokeen yhdistelmä ennusti 92 prosentin tarkkuudella, ketkä psykiatrista hoitoa saavien 108 miehen joukosta kehittelevät itsemurha-ajatuksia vuoden seuranta-aikana.

On myös alustavaa näyttöä siitä, että testi ennustaa myös naisten itsemurha-alttiutta.